Saisinkos sut?

En tiedä enää mistään mitään. En osaa ajatella selkeästi. 

Kevättä rinnassa kaikilla, saan katsella tuoreiden parien söpöilyä ystävieni kanssa -joko inhoten tai silmät ihastuksesta sydäminä. Entäpä oma tunne-elämäni?

  Minua uhkaillaan jo kahdesta suunnasta, että minut suurin piirtein "paritetaan" Mysteerimiehelle. Eihän sitä ole kukaan suoraan maininnut, mutta en ole ihan niin tyhmä, etten tajuaisi sitä. Se tuntuu hauskalta. Siitä vain, rakkaat ystäväni! Kuinka monesti minut onkaan yritetty parittaa jolle kulle... Ja kuinka monesti se on onnistunut? (Vastaus: ei kertaakaan) Huvittuneena voin melko varmasti sanoa, että tälläkin kerralla se menee päin prinkkalaa. Mutta mitäpä tuosta, huviahan se minulle on. Popparit syliin vain ja seuraamaan tuota komediaa nimeltään "Paritetaan Rosalia". Pian elokuvateattereissa.

  Mistä sitten viimeeksi puhuin? Tai oikeammin: Kenestä? Mysteerimiehestäkö? Eei, en puhunut hänestä. Hänet näin vain sohvalla istumassa, kun astuin huoneeseen. Tuo toinen... En tiedä, mitä hänestä voisin sanoa. En mitään. Poika, jota en ollut aiemmin nähnyt ja jota en ole tiistain jälkeen nähnyt. Enkä varmaan tule näkemäänkään. Vaikka hän on samassa koulussa. Tai oli. Hups, hänhän jääkin sinne vielä suorittamaan peruskoulunsa loppuun, minä häivyn omille teilleni. Hän oli tiistaina aivan ihana. Hänen koko olemuksensa -ja etenkin hymynsä- oli valloittava. Kerron pienen salaisuuden: Näin kaistaleen hänen vatsastaan ja hänen söpön pikku napnsa. Hihih. (Taannuin viidesluokkalaisen minäni tasolle)

  Joten onko jäljellä vain Mysteerimies? En tiedä. Voi olla. On joko vai hän, he molemmat tai ei ketään. Itse veikkaisin viimeistä. Mutta en lähde lyömään vetoa enää mistään, kun taidan olla häviämässä jo yhden... Ellen lähde koko kesäksi sukuloimaan pohjoiseen!

Mutta loppujen lopuksi, kuten sisäinen nunnani varmaan sanoisi: Mitäpä noista miehistä!

Tuleehan noita, mutta taitaa mennäkin yhtä nopeasti. Näinköhän yksikään tulee jäädäkseen edes hieman pidemmäksi aikaa ennen kuin olen täysi-ikäinen? Tai myöhemmin? Viisikymppinen kurppa? Parempi minun on olla ajattelematta noita asioita. Saan vain päänsärkyä.

Tällä laululla voisin kuvata tunteitani tällä hetkellä Tuohon Anonyymiin tai Mysteerimieheen -tai molempiin. Oikeastaan sitä, mitä tunsi heidät ensimmäistä kertaa nähdessäni. Oikeastaan aina ihatuessani nopeasti rysähtäen.

Gloria Gaynor - I Love You Baby

Love is in the air

Olen kokenut sen. Ei, en puhu nyt mistään Sellaisesta. Koin nimittäin (taas) kevään (ja siitä sekaisin menevien hormonien) huuman... Sen kuinka tunteet ryöpsähtelevät yli äyräiden ja yksikin pieni hymy voi nostaa kenet tahansa Ilmakehän ylimmän kerroksen yläpuolelle... Enkä olisi uskonut sitä!
  Tähän aikaan vuodesta sydämet pamppailevat ja hormonit alkavat hyrrätä ylikierroksilla ja facebookiin ilmestyy ilmoitus jos toinenkin: "Matti Muttiainen on parisuhteessa käyttäjän Maija Meikäläinen kanssa" Kaikki tuntuvat alkavan seurustelemaan jonkun kanssa. Paitsi minä.
  Sitä vain tapahtuu jokin ihme. Käännät päätäsi hieman ja siinä hän seisoo. Maailman suloisin olento. Hiukset kuin enkelten punomat, silmät kuin tähdet, hymy kuin aurinko seisoisi edessäsi. Päässäsi vain naksahtaa. Enää et saa silmiäsi irti hänestä, sinun on vain katsottava, ahmittava tuota ihanaa näkyä silmilläsi. Sitten tajuat, että hän kääntyy katsomaan sinuun. On käännyttävä pois.
  Minulle kävi niin. Istuin vain paikallani ja sitten tajusin, että viereisellä penkillä istui... Noh, enkeli. Aivan ihana olento.


Mutta spoilatakseni omani ja toisten ilon, lopetan nyt tähän ja jatkan tarinaani ehkä joskus toiste...


John Paul Young - Love is in the air

VIISI!

Lähtölaskenta kesäloman alkuun on alkanut.


Ei tässä sen enempää asiaa ole kirjoitettavana. Fiilistelen kesäistä säätä ja vietin päivän luokan kanssa rannalla. Saatoin saada auringonpistoksen, mutta en sentään tainnut palaa. Ehkä olkapäänikin saivat jotakin rusketuksen tapaista väriä pintaan.
  Eilisiltana aloin kirjoittaa eräänlaista dialogia... Alunperin se oli vain pääni sisälläni käymää keskustelua, mutta tänään kirjoitettuani lisää tajusin sen näyttävn joltakin näytelmän rannulta. Ehkäpä siitä jotakin tulee... Ehkäpä vielä joskus julkaisen siitäkin pätkiä täällä...
  Sitten on tullut ajateltua myös sitä "Mysteerimiestä" (kyllä minä hänen nimensä tiedän, ei ole siitä kyse). Kyselin ystävältäni, ja kyllä, kerroin hänelle eilisiltana. Eipä siitä mitään sen kummempia... Hän lupasin odottaa kaksi vuotta niiden häiden kanssa. Eikä minullakaan ole sen enempää mainittavaa asiasta (vielä).


Tämä on mitä haluan kesältä:

1. Kaunis aurinkoinen sää

2. Upeat maisemat

3. Ja jokainen varmaankin tajuaa, mitä tuo sydän tarkoittaa...?

Pääni on aivan tyhjä. Ehkä palaan dialogini kimppuun...

Tämän viikon aloittaa kivasti biisi kesäöistä, vaikka se ei liity minuun mitenkään. Menin illalla ennätysaikaisin sänkyyn, nukahdin ennätysajassa ja aamulla heräsin... Noh, en ennätysmyöhään tai -aikaisin, mutta sellaiseen aikaa kuitenkin, että ehdin nukkua päälle yhdeksän tuntia. En ole koskaan hillunut yötä myöten kaupungilla/rannalla/missään -enkä varsinkaan Rakastuneena!

Grease - Summer Nights

P.S. Eihän Tampereella sada huomenna?

Jos ei heilaa helluntaina, niin jono juhannuksena...

Yllätyksekseni tänään olikin helluntai. Pyhän hengen vuodatuksen päivä. Seurakunnan synttärit. Ja konfirmaatiojumalanpalvelus, jonka puuduttavat puolitoista tuntia Seisoin. Lahjakin meni hieman pilalle... 

  Mutta juttuhan on niin, että juhliin ilmestyi yhdessä vaiheessa kaksi nuorta miestä. En ollut nähnyt heitä aiemmin, mutta olin kuullut enemmän kuin tarpeeksi heistä ystävältäni. Toinen heistä oli se "aviomieheni", jonka kanssa minulla piti olla kesällä -09 juhannushäät. Ajatus huvittaa nyt minua enemmän kuin silloin. 

  Sitten menimme ystäväni kanssa ulos. En ajatellun poikia sen enempää. Mutta sitten muut vieraat lähtivät. Istuimme olohuoneessa ja katsoin nyt oikeasti tuota nuorta miestä, jonka kanssa minun oli ollut tarkoitus mennä naimisiin (hehheh). Ystäväni oli kertonut minulle, että tällä oli ollut silloin pitkä mustaksi värjätty tukka ja silmälasit. Nyt ainoa, joka täsmäsi, oli silmälasit. Miehen hiukset olivat lyhyet ja suittu siististi taakse eikä mustasta väristä ollut tietoakaan. Ne olivat ihanan luonnonvaaleat. Tajusin tuijottavani häntä ja että hän katsoi minuun. Käännyin pois kuin olisin katsonut "jonnekin sinne päin". Sitten käännyin uudestaan katsomaan. Hän kääntyi katsomaan minuun. Kavahdin poispäin. Mutta katsoin sinne uudestaan. Ja sama toistui vielä muutaman kerran. Sitten joku keksikin, että pitäisi mennä ulos kuvaamaan. Nuori mies nousi ylös sohvasta ja käveli ohitseni. Katsoin häntä. Hän vilkaisi minuun. Käännyin pois. 

  Säikähdin. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Minun ei ollut tarkoitus koskaan edes Tavata kumpaakaan noista nuorista miehistä. Ja nyt istuin siinä ja katsoin ikkunasta, kun hän seisoi ystäväni vieressä poseeraamassa. 

  En missään nimessä voisi kertoa ystävälleni. Hänhän alkaisi kiusata minua asiasta ja herättäisi eloon uudestaan juhannushää-suunnitelmat. Kamalaa! Mutta toisaalta, jos kertoisin, ystäväni voisi ehkä auttaa minua tutustumaan tuohon ihmiseen... Mutta en tiedä uskaltaisinko tutustua. Onhan tämä jo nähty. Minun miessuhteistani ei koskaan tule mitään. 

  Toisaalta, mitä minulla on menetettävää? Ei mitään. Voisin aivan yhtä hyvin kertoa ystävälleni, hän voisi järkätä keinon tutustumiseen ja jos ei tule mitään niin sitten ei. Tähän voisi käyttää loman aikaa, joten kun syksy tulee ja koulut alkavat, voisin aivan yhtä hyvin unohtaa. Voisinhan? Eikö niin?

  Paitsi että, jos asiat menisivät aivan persiilleen niin en kyllä saisi niitä pois mielestäni moneen vuoteen. Nuolen vieläkin viimekesäisiä haavoja.

  Voisin ajatella asiaa yön yli. Sitten tehdä päätöksen siitä, kerronko ystävälleni vai enkö. Haluanko tutustua vai en. 

Joten, vaikka vietin tämän helluntaipäivän sinkkuna juhlien ystävän naimalupaa, voipi olla ihan toisin sitten juhannuksena... Mutta senhän näkee sitten... ;) 

Donny Montell-Love Is Blind

P.S. Pitäisikö kokeilla kulkea side silmillä? Jos vaikkapa törmäisi unelmien prinssiin -kirjaimellisesti!

Uuni on kuumana aamusta asti...

Ei mennyt tänään keittiössä ihan Strömsön malliin. Ei ei ei... Mitä sitten tapahtui?
1. Omar-karkit ovat kamalia... Ja jouduin käsittelmään niitä (koska en tiedä muita "kermakaramelleja") eli toisin sanoen muotoilin niistä Sitkeistä (lue: KOVISTA) suorakaiteenmuotisista karkeista Palloja. Peukaloihin ja etusormiin sattuu vieläkin.
2. Omar-pallojen päälle tarkoitettua sulatettua suklaata tuli liikaa, joten jouduin tekemään epämääräisiä möykkyjä, jotka näyttävät... No, paskalta.
3. Suklaanappien taikinaseosmönjä paloi pohjaan. Pelastin pienen osan ja lisää paskamaisia möykkyjä.
4. Poltin sormeni yrittäessäni muotoilla suklaa"napeista" vähemmän paskakasannäköisiä. Etusormet todella kipeät.


Mutta ehkä tästäkin voi keksiä jotakin hyvää: Ensi kerralla tiedän sulattaa vähemmän suklaata ja hommata pehmeämpiä kermakarkkeja. Ja olla Erittäin varovainen kerma-voi-sokeri-kaakao-seoksen keittämisen kanssa. ...Enkä käsittele vastakeitettyä Kuumaa mönjää paljain käsin!
Plus: Ostin uuden kengät. Skottiruudulliset kangaskengät. Ja tänään oli loistava sää pyöräillä ja varjoni näytti oikein timmiltä. Ja ostin ihanan kastehelmi-astiaston ystävälle rippilahjaksi (ne suklaakarkitkin ovat siihen lahjaan). Onnea sinne rakkahin!

Omituiset suklaapäällysteiset Omar-karkit.

Ne p-kasat ylimääräisestä suklaasta (suklaa sisälsi siis pähkinä- ja corn flakes -rouhetta).

Pohjaanpoltetutsta taikinasta muotoillut kököt. Maistuvat kuulemma hyviltä.

Sitten täällä jatketaan kesän odottelua pian alkavien Euroviisujen merkeissä... :)

Mestarikokki Rosalia kuittaa.

P.S. Kirjoittaminen on varsin tuskallista kipeiden sormenpäiden kanssa :(

Summerlove Sensation...?

Dyi dydy, dyi dydy, dyi dydy dydydyy...


Kesä saapuu kohisten, siitä ei ole epäilystäkään! Puissa on jo lehdet, kukat kukkivat ja ihmiset ovat iloisia... Jätskikausikin tuli avattua.
Mitä minä ajattelen?
Kohta on yhdeksän vuotta koulua takana. Koko loppuelämä edessä. Pelottako minua? Ei, en usko. Ei ainakaan vielä. Koulua on jäljellä vielä viikko, ja Minä Aion Nauttia siitä! Aion nauttia luokkapäivästä, kevätretkestä ja juhlalounaasta. Sekä Ystävistä, joita en välttämättä näe tämän jälkeen enää koskaan. Ei, en puhu nyt niistä läheisimmistä, vaan niistä "hyvän päivän tuttavista". Mutta niitähän tulee sitten lisää myöhemmässäkin elämässä, joten ei hätää. Kuulostan tunteettomalta sialta. *hymyilee väkinäisesti*
Onko minulla odotuksia? Ei. En odota kesältäni mitään ihmeellistä. Toivon vain, että helteet eivät sulata minua kokoon. Haluan telttailla kavereiden kanssa, kiertää pohjoismaita ja tehdä mukavia asioita, joista tykkään. Nähdä viime kesän kavereita. Olla tärkeimmille läsnä. Jakaa ajatuksia ja tapahtumia. Iloja ja suruja. Ehkä minulla sitten on odotuksia. Mutta ne ovat vain kesälle. Loppuelämästä ei ole tietoa. Mutta ehkei se ole tärkeää nyt. Elämä on nyt. Eikä huomenna.


P.S. Jotta otsikko liittyisi mihinkään, niin paljastan kyllä odottavani edes pientä lämpöä rakkausrintamalla, joka on ollut ikijäissä viime kesäkuusta asti... Kesärakkauden huumaa odotellen. Hiljaa.


Bay City Rollers - Summerlove Sensation

Kirjoitan

Hei rakas.
Mitä sinulle kuuluu?  Emme ole jutelleet vähään aikaan. Muistatko edes minua? Huomaan kyllä, kun tulet paikalle, tuijotan sinua, muttet tee elettäkään, että sanoisit sanaakaan minulle. Katson odottavasti, alan jo suunnittelemaan,miten keskustelumme etenisi. Mutta sinä et taida edes huomata, että olen olemassa. Aiemmin puhuimme lähes aina kun satuimme paikalle samaan aikaan. Minä selitin sinulle sekopäisiä juttujani ja sinä vastailit. Jos keskustelu eksyi musiikkiin tai soittamiseen, sinuunkin tuli eloa. Tai jos puhuimme koulusta. Nyt on kohta mennyt varmaan kuukausi, kun viimeeksi juttelimme. Miksi? Onko vika minussa? Vai eikö sinulla ole mitään asiaa? Oikeastaan, sinulla ei tainnut olla minulle ikinä mitään asiaa, kun aloit juttelemaan. Minä sitten pidin keskustelua yllä, jos halusin vielä jatkaa sitä.
  Muistatko, kun juttelin sinule monet kerrat ystäväni kanssa? Kun hän kertoi vähän turhan paljon, tai kun olimme tulossa luoksesi? Tai kun soitit kännipäissäsi minulle karkauspäivänä? Sanoit: "Sä taidat olla rakastunut muhun." Se ei ollut kivasti tehty. Tiedätkö mitä? Se ystäväni sanoi kerran, että on ihastunut sinuun. Sain varmaankin hermoromahduksen. Mutta se ei kestänyt kauaa. Nyt vain mietin, miten piilottaisin sinut häneltä, jos tulisi käymään (mitä en usko, että teet). Pelkään sitä, että kun olet nähnyt häne, hyväksyt hänen kaveripyyntönsä ja hän vie sinut miulta. Vaikka et edes ole "omaisuuttani".
  Et muuten ole toteuttanut lupaustasi, vaikka siitä on jo puoli vuotta. Puolen vuoden sisään on mahtunut melkoisen monta kyläilylupausta Lupasit tulla tänne tapaamaan minua. Lupasit tulla ex tempore ja soittaa, kun olisit keskustassa. Mikset sitten tule? Sanot aina, että olet kiireinen. Ihanko tosi? En taida enää uskoa sinua. Kukaan ihminen ei voi olla 24/7 kiireinen puolen vuoden ajan! Ymmärrän kyllä, jos et pidä minusta, mutta mikset voi sanoa sitä?
  Kohta on kesä. Sitten lähden toisen ystäväni kanssa Helsinkiin. Tulisinko silloin käymään? Enpä usko. Et varmaankaan olisi kotona. Olisit varmaan soittamassa. Tai purjehtimassa. Tai mitä nyt ikinä teetkin. En ehkä ole enää ihastunut sinuun, mutta se ei tarkoita, etten haluaisi nähdä sinua. Haluan tavata sinut taas. Siitä on kohta vuosi kun tapasimme viimeeksi.
  Aloittaisin keskustelun, jos uskaltaisin. Mutta en uskalla. Pelkään, että sinua ei kiinnosta p***kaakaan, mitä minä sinulle selitän. Tai että ajattelisit minun olevan epävoinen, jos pyydän sinua tulemaan tänne. Tai että olen kiukutteleva lapsi, koska et vastaa tai suostu sanomaan tarkemmin milloin tulet. Olen vain niin kyllästynyt odottamaan. Joten, jos vain tietäisit tämän kaiken, puhuisitko minulle enemmän? Vai lopettaisitko yhteydenpidon kokonaan? Ehkä minä joskus nämä asiat sanon sinulle. Ehkä joskus puhun sinulle kuin aikuinen ihminen. En kuitenkaan ole sitä. Vielä. 
  Toivottavasti voit hyvin. Minä ainakin voin. Jatka kesälomaasi niin kuin olet tähänkin asti tehnyt. 

Rakkaudella Rosalia

If the rain comes

Ulkona on kaunis päivä, mutta sitä vain istuu koneen ääressä jumittamassa niskojaan. Voisin vaikka lähteä ulos. Kävellä läheiselle jääkiekkokaukalolle ja testata tasapainoani siinä reunalla. Ottaisin kengät pois jalasta ja levittäisin käteni sivuille. Voisin kuvitella tasapainoilevani elämän ja kuoleman välillä. Laita muuttuisi ohueksi nuoraksi, jota pitkin horjun eteenpäin. Jos putoan kaukalon sisälle, putoan kovalle hiekalle, joka raapii housujeni polviin reikiä ja naarmuttaa kämmeneni verslihalle ja saa silmiini kihoamaan tuskan ja kivun kyyneliä. Silloin putoan Helvettiin ja paistun siellä poroksi Paholaisen nauraessa julmasti vieressä. Jos taas putoan kaukalon ulkopuolelle, putoan pehmeään pensaikkoon, joka ottaa minut vastaan pehmeästi juuri puhjenneilla lehdillään, jotka tekevät pieniä naarmuja käsivarsiini, mutta ne katoavat nopeasti eikä niitä huomaakaan. Silloin olen Taivaassa, missä olen turvassa. Armahdettu synneistäni huolimatta ja Isä toivottaa minut tervetulleeksi kuin olisin odotettu vieras. 
  Mutta en halua pudota. Haluan jatkaa elämääni, nähdä ihmisiä, kokea ja tuntea asioita. Haluan taiteilla nuoralla ja nähdä, miten kävelen sillä päivä päivältä paremmin, välillä horjahdellen, mutta silti selviten. Se ei ole helppoa, mutta toivon, että kaikki on ponnistelujeni arvoista. 
  Toisaalta voisin kyllä lähteä kävelylle. Kävellä metsäpolulle, jota pitkin mummin kanssa menimme leikkipuistoon ollessani pieni. Hengittäisin sisääni raikasta kevätilmaa, katselisin maisemaa, joka oli minulle pienenä niin tuttu, mutta sittemmin vieraantunut. Kulkisin alas mäen, loikkisin juurakoiden yli ja tulisin autotien viereen. Siitä olisi lyhyt matka leikkipuistolle. En kuitenkaan kävelisi leikkipuistolle vaan kääntyisin takaisin metsään. Ehkä eksyisin hetkellisesti. Niin pieni paikka tämä kuitenkin on, ettei täällä voi kovin kauas eksyä. Kävelisin rauhassa ja miettisin syvällisiä enkä pitäisi mitään kiirettä. Tulisin takaisin ja istuisin koneen äärelle. 
  Voisin tehdä vaikka mitä asioita. Kävellä, juosta, pyöräillä, kontata... Mutta en mene ulos. Istun ruudun ääressä niskat jumiutuneena kirjoittamassa. Haluan ja toisaalta en halua ulos. Mutta miksi menisin? Siellähän voisi alkaa satamaan.