Ulkona on kaunis päivä, mutta sitä vain istuu koneen ääressä jumittamassa niskojaan. Voisin vaikka lähteä ulos. Kävellä läheiselle jääkiekkokaukalolle ja testata tasapainoani siinä reunalla. Ottaisin kengät pois jalasta ja levittäisin käteni sivuille. Voisin kuvitella tasapainoilevani elämän ja kuoleman välillä. Laita muuttuisi ohueksi nuoraksi, jota pitkin horjun eteenpäin. Jos putoan kaukalon sisälle, putoan kovalle hiekalle, joka raapii housujeni polviin reikiä ja naarmuttaa kämmeneni verslihalle ja saa silmiini kihoamaan tuskan ja kivun kyyneliä. Silloin putoan Helvettiin ja paistun siellä poroksi Paholaisen nauraessa julmasti vieressä. Jos taas putoan kaukalon ulkopuolelle, putoan pehmeään pensaikkoon, joka ottaa minut vastaan pehmeästi juuri puhjenneilla lehdillään, jotka tekevät pieniä naarmuja käsivarsiini, mutta ne katoavat nopeasti eikä niitä huomaakaan. Silloin olen Taivaassa, missä olen turvassa. Armahdettu synneistäni huolimatta ja Isä toivottaa minut tervetulleeksi kuin olisin odotettu vieras.
Mutta en halua pudota. Haluan jatkaa elämääni, nähdä ihmisiä, kokea ja tuntea asioita. Haluan taiteilla nuoralla ja nähdä, miten kävelen sillä päivä päivältä paremmin, välillä horjahdellen, mutta silti selviten. Se ei ole helppoa, mutta toivon, että kaikki on ponnistelujeni arvoista.
Toisaalta voisin kyllä lähteä kävelylle. Kävellä metsäpolulle, jota pitkin mummin kanssa menimme leikkipuistoon ollessani pieni. Hengittäisin sisääni raikasta kevätilmaa, katselisin maisemaa, joka oli minulle pienenä niin tuttu, mutta sittemmin vieraantunut. Kulkisin alas mäen, loikkisin juurakoiden yli ja tulisin autotien viereen. Siitä olisi lyhyt matka leikkipuistolle. En kuitenkaan kävelisi leikkipuistolle vaan kääntyisin takaisin metsään. Ehkä eksyisin hetkellisesti. Niin pieni paikka tämä kuitenkin on, ettei täällä voi kovin kauas eksyä. Kävelisin rauhassa ja miettisin syvällisiä enkä pitäisi mitään kiirettä. Tulisin takaisin ja istuisin koneen äärelle.
Voisin tehdä vaikka mitä asioita. Kävellä, juosta, pyöräillä, kontata... Mutta en mene ulos. Istun ruudun ääressä niskat jumiutuneena kirjoittamassa. Haluan ja toisaalta en halua ulos. Mutta miksi menisin? Siellähän voisi alkaa satamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti