Mutta juttuhan on niin, että juhliin ilmestyi yhdessä vaiheessa kaksi nuorta miestä. En ollut nähnyt heitä aiemmin, mutta olin kuullut enemmän kuin tarpeeksi heistä ystävältäni. Toinen heistä oli se "aviomieheni", jonka kanssa minulla piti olla kesällä -09 juhannushäät. Ajatus huvittaa nyt minua enemmän kuin silloin.
Sitten menimme ystäväni kanssa ulos. En ajatellun poikia sen enempää. Mutta sitten muut vieraat lähtivät. Istuimme olohuoneessa ja katsoin nyt oikeasti tuota nuorta miestä, jonka kanssa minun oli ollut tarkoitus mennä naimisiin (hehheh). Ystäväni oli kertonut minulle, että tällä oli ollut silloin pitkä mustaksi värjätty tukka ja silmälasit. Nyt ainoa, joka täsmäsi, oli silmälasit. Miehen hiukset olivat lyhyet ja suittu siististi taakse eikä mustasta väristä ollut tietoakaan. Ne olivat ihanan luonnonvaaleat. Tajusin tuijottavani häntä ja että hän katsoi minuun. Käännyin pois kuin olisin katsonut "jonnekin sinne päin". Sitten käännyin uudestaan katsomaan. Hän kääntyi katsomaan minuun. Kavahdin poispäin. Mutta katsoin sinne uudestaan. Ja sama toistui vielä muutaman kerran. Sitten joku keksikin, että pitäisi mennä ulos kuvaamaan. Nuori mies nousi ylös sohvasta ja käveli ohitseni. Katsoin häntä. Hän vilkaisi minuun. Käännyin pois.
Säikähdin. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Minun ei ollut tarkoitus koskaan edes Tavata kumpaakaan noista nuorista miehistä. Ja nyt istuin siinä ja katsoin ikkunasta, kun hän seisoi ystäväni vieressä poseeraamassa.
En missään nimessä voisi kertoa ystävälleni. Hänhän alkaisi kiusata minua asiasta ja herättäisi eloon uudestaan juhannushää-suunnitelmat. Kamalaa! Mutta toisaalta, jos kertoisin, ystäväni voisi ehkä auttaa minua tutustumaan tuohon ihmiseen... Mutta en tiedä uskaltaisinko tutustua. Onhan tämä jo nähty. Minun miessuhteistani ei koskaan tule mitään.
Toisaalta, mitä minulla on menetettävää? Ei mitään. Voisin aivan yhtä hyvin kertoa ystävälleni, hän voisi järkätä keinon tutustumiseen ja jos ei tule mitään niin sitten ei. Tähän voisi käyttää loman aikaa, joten kun syksy tulee ja koulut alkavat, voisin aivan yhtä hyvin unohtaa. Voisinhan? Eikö niin?
Paitsi että, jos asiat menisivät aivan persiilleen niin en kyllä saisi niitä pois mielestäni moneen vuoteen. Nuolen vieläkin viimekesäisiä haavoja.
Voisin ajatella asiaa yön yli. Sitten tehdä päätöksen siitä, kerronko ystävälleni vai enkö. Haluanko tutustua vai en.
Joten, vaikka vietin tämän helluntaipäivän sinkkuna juhlien ystävän naimalupaa, voipi olla ihan toisin sitten juhannuksena... Mutta senhän näkee sitten... ;)
P.S. Pitäisikö kokeilla kulkea side silmillä? Jos vaikkapa törmäisi unelmien prinssiin -kirjaimellisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti